Suzhoun Suomi-koulu alkoi upeasti. Koulun aloitti marraskuussa 32 Suomi-koululaista, jotka syyslukukaudella tapasivat omissa ryhmissään kolme kertaa.

Ryhmien karkea jako tapahtuu kahteen, joista kouluikäiset tapaavat SSIS (Suzhou Singapore International School) tiloissa maanantai-iltapäivisin. Alle kouluikäiset tapaavat Newton Kindergartenin tiloissa lauantai aamuisin. Suomi-koulupäivät on pääsääntöisesti n. 2 viikon välein huomioiden kuitenkin koulujen loma-ajat.

Tässä hieman tietoa Suomi-koulun tunneista:

Vanhimmat oppilaat käyvät läpi kotikoulu-Kulkurin aineistosta mm. aika- ja sijamuotoja. He keskittyvät luetun ymmärtämiseen ja kirjallisiin tuotoksiin, joiden avulla työstetään oikeinkirjoitusta. Lisäksi he tutustuvat erilaisiin teksteihin ja tiedon etsimiseen. Unohtamatta suomalaisia juhlapäiviä ja perinteitä sekä ilmaisutaidon harjoituksia. Suomi-koulusta tulee läksyjä jokaiselta kerralta, koska opetuskertoja ei ole montaa.

Nuoremmat kouluikäiset harjoittelevat lukemaan ja kirjoittamaan sekä iästä riippuen myös tekemään erilaisia harjoituksia suomalaisista oppikirjoista.
 
Alle kouluikäisten ryhmissä on lapsia vauvasta 6-vuotiaisiin saakka. Pienimmät lapset kokoontuvat yhdessä vanhempansa kanssa leikkimään, askartelemaan ja touhuamaan opettajan johdolla. Tässä ryhmässä kuunnellaan satuja suomalaisista eläimistä, luonnosta ja tapahtumista. Leikitään ja lauletaan suomeksi erilaisia lauluja ja loruja. Askarteluissa painotetaan helppoihin liimaa ja väritä tehtäviin ja sään salliessa myös ulkoillaan yhdessä.
Hieman isompien, mutta kuitenkin alle kouluikäisten ryhmässä 3-4 vuotiaat mm. harjoittelevat saksien käyttöä ja tekevät iälleen sopivia tehtäviä siinä, kun 5-6 vuotiaat käyvät läpi esikoululaisen kirjaa ja harjoittelevat kirjaimia suomeksi. Satuhetket ja muut yhteiset leikit toteutetaan yhtenä ryhmänä välillä ulkoillen. 
 
Oppiminen yhdessä ystävien kanssa tulisi olla mukavaa puuhaa!